Hakki Pilke | Blogi

Kuinka tuottaa puhtaampaa polttopuuta?

Kirjoittanut Hakki Pilke | 26.5.2020 13:00

Edellisessä blogissamme puhuimme siitä, kuinka saada polttopuuyritys menestymään. Käsittelimme kirjoituksessa muun muassa erilaisia asiakkaita ja heidän tarpeitaan ja toiveitaan. Jos tavoitteesi on saavuttaa korkea voittomarginaali, ovat asiakkaasi todennäköisesti erittäin vaativia polttopuidensa laadun suhteen. Yksi osa polttopuiden laadun varmistamista on toimittaa mahdollisimman vähäroskaisia polttopuita. Tämä blogitekstimme käsitteleekin polttopuiden tehokasta puhdistamista. 

 

 

Polttopuiden puhdistaminen nopeuttaa niiden kuivumista

 

Markkinoilta löytyy nykyään monia erilaisia tapoja puhdistaa polttopuut jo tuotantoprosessin aikana. Itse asiassa suurimmassa osassa nykyaikaisia klapikoneita on jo itsessään jonkinlainen puhdistusjärjestelmä. 

 

Esimerkiksi Hakki Pilkkeen ketjusahalla varustetut klapikoneet on varusteltu myös puhdistavalla poistokuljettimella. Tämän patentoidun ratkaisun ansiosta lopputuloksena on puhtaampaa polttopuuta, jonka voit tarvittaessa tehdä ilman ylimääräistä roskaa vaikkapa suoraan asiakkaan kuorma-autoon.

 

Polttopuiden puhdistamisessa merkittävää on myös se, että saat polttopuistasi tasalaatuisempia ja nopeammin kuivuvia. Polttopuiden puhdistaminen siis nopeuttaa koko tuotantoprosessia. Samalla varmistat, että asiakkaillesi toimitetut polttopuut ovat mahdollisimman laadukkaita ja tasalaatuisia. 

 

Puuroskan määrän  lisäksi lopputuotteen koko vaikuttaa kuivumisnopeuteen ja  puun mukavaan käsittelyyn. Hakki Pilke klapikoneilla on laaja halkaisuterävalikoima ja niillä pystyy halkaisemaan puun mallista riippuen 2/4-osasta aina 16-osaan saakka. Falcon 35 mallissa on nyt uutuutena saatavilla lisävarusteena 8-osaterä.

 

 

Kun tuotat suuria määriä polttopuuta ratkaisu on teollinen puhdistuslaite

 

Jos tuotat suuria määriä polttopuuta, markkinoilla on monia erityisesti siihen tarkoitettuja polttopuiden puhdistusvälineitä. Ne ovat yleensä joko puhdistusrummullisia tai niissä on värähteleviä osia roskien erottamiseen. Esimerkiksi Hakki Pilke tarjoaa teollisuuden tarpeisiin kaksi erilaista polttopuunpuhdistajaa.

 

Hakki Pilke Roller on itsenäinen polttopuunpuhdistin, jonka avulla varmistat polttopuidesi roskattomuuden ja tasalaatuisuuden. Koska kuivasta polttopuusta vapautuu usein roskaa, esimerkiksi kuivunutta kuorta, on Hakki Pilke Rolleria usein järkevä käyttää myös polttopuun kuivumisen jälkeen, juuri ennen kuljetusta. Näin varmistat, että asiakkaalle lähtevät polttopuut ovat täysin roskattomia. 

 

 

Hakki Pilke Roller sopii erinomaisesti silloin kun tuotat päivittäin suuria määriä polttopuita. Hakki Pilke Rollerin kanssa on mahdollista käyttää kerrallaan useampaa Hakki Pilke -klapikonetta, sillä sen kapasiteetti on suuri ja se on ylhäältä avoin. Hakki Pilke Rolleria voidaan käyttää myös yhdessä etukuormaimen kanssa.

 

Hakki Pilke Cleaner on tukeva polttopuunpuhdistin, joka on varustettu puhdistusrummulla. Siinä rumpu pyörii samaan aikaan kun klapikoneen poistokuljetin syöttää klapeja. Puhdistetut klapit voidaan ohjata ohjauspellin avulla esimerkiksi suoraan sopiviin säkkeihin. Lisävarusteena saatavan, sivusuunnassa kääntyvän jatkokuljettimen (3m) avulla klapit voidaan ohjata myös esimerkiksi kuorma-auton lavalle. Säädettävän korkeutensa ansiosta Cleaner voidaan liittää lähes kaikkiin klapikonemalleihin.

 

 

Katso videomme Hakki Pilkkeen polttopuupuhdistimista.

 

VINKKI!
Älä heitä pois puhdistusprosessin aikana erottuvia hakkeita, sillä niitä voidaan käyttää sytykkeinä. Voitkin helposti hyödyntää niitä kokoamalla esimerkiksi sytykepusseja myyntiin tai toimittamiesi klapien kaupanpäällisiksi.

Hakki Pilkkeen valikoimista löydät sopivan klapikoneen ja puhdistuslaitteen niin teolliseen tuotantoon, ammattilaisille, puoliammattilaisille kuin pilkkeitä kotitarpeeseen tekeville.